Turvaton vanhemmuus

Näin äitienpäivän lähellä halusin kirjoittaa aiheesta turvaton vanhemmuus. 

Äitienpäivänä juhlitaan äitejä ja äidin roolissa olevia. Entä jos omat lähtökohdat ovat sellaiset, ettei halua olla tekemisissä äidin kanssa? Silloin äitienpäivän aiheuttama hulabaloo voi lisätä ahdistuneisuutta ja syyllisyyden tunteita.

Mitä sitten tarkoittaa turvaton vanhemmuus? 

Turvaton vanhemmuus ei tarkoita huonoa vanhemmuutta – se voi tarkoittaa esimerkiksi jatkuvaa epävarmuuden tunnetta, riittämättömyyden kokemusta tai tuen puutetta.

Jos vanhempi on epävarma omasta toiminnastaan ja esimerkiksi nostaa lasta varoen ja epävarmana, voi tämä heijastua lapsen kasvaessa niin, että lapsi suhtautuu ihmisiin varoen ja epävarmana. Jos vanhempi taas koko ajan kokee riittämättömyyden tunnetta ja se heijastuu hänen puheessaan lapselle ja lähipiirille, saattaa lapsi oppia kyseisen käyttäytymismallin ja puhua itselleen ja itsestään niin, ettei ole riittävä tai ettei kelpaa.
Vanhemmuutta ei voi oppia kirjoista, se pitää kokea ja elää. Samoin kuin jokainen lapsi on yksilö ja ainutlaatuinen, ei viiden lapsen vanhemmat voi varmaksi sanoa, että osaavat homman.

Kuormittuminen arjessa voi näyttäytyä niin, ettei vanhempi yksinkertaisesti jaksa olla innostunut ja kiinnostunut, ei jaksa liikkua ja leikkiä lapsen kanssa. Myös masennus voi aiheuttaa kyseisen kaltaisia tunteita vanhemmassa.
Jos vanhemmat kokevat taloudellista ahdinkoa ja joutuvat miettimään, kuinka pyörittää arkea, voi se lapselle näyttäytyä samoin kuin mielenterveyden haasteet tai kuormittuminen arjessa.

Myös se, millaisen lapsuuden olemme kokeneet, vaikuttaa siihen, millaisia vanhempia olemme. Vanhemman malli on osittain opittu käyttäytymismalli, jota saatamme tahtomattamme heijastaa omaan vanhemmuuteen. 

Jos vanhemmillamme on ollut päihdeongelmaa ja olemme joutuneet pärjäämään pienestä saakka yksin, saattaa olla ettemme luota aikuisenakaan kehenkään. Tämä saattaa aiheuttaa sen, ettei omiin haasteisiin etsi apua vaan yrittää pärjätä yksin.
Kulttuuri (ja some), jossa olemme kasvaneet luo myös omat odotuksensa sille, millaista vanhemmuuden pitäisi olla. Esimerkiksi yhteisöllisen kasvatuksen saanut henkilö ei välttämättä saa samanlaista kasvatusympäristöä omalle lapselleen. Tai jos vanhempamme ovat tasapuolisesti pitäneet meistä huolen, saattaa yksinhuoltajana olo olla riittämätön.

Traumataustaiset vanhemmat saattavat kokea arjen tilanteet uhkaavampina, reagoida herkemmin stressiin tai vetäytyä, jos tunteet käyvät ylivoimaisiksi.

Jos lapsena ei ole saanut johdonmukaista hoivaa tai turvaa, aikuisena voi olla vaikea luottaa muihin, säädellä omia tunteitaan tai vastata lapsen tarpeisiin ennakoivasti. Se, että on kasvanut turvattomassa ympäristössä lapsuutensa, ei tee kenestäkään huonoa vanhempaa. Eikä se, että on ollut haasteita vanhemmuudessa, tee kenestäkään huonoa vanhempaa. Tällaiset hetket saattavat vaatia hieman ulkopuolista apua ja paljon työskentelyä ja reflektointia itsensä kanssa.

Meillä jokaisella on ollut vaikeita hetkiä elämässään, eikä kenenkään tarvitse pärjätä yksin.
Tietoisuus omasta menneisyydestä ja sen vaikutuksesta nykypäivään voivat olla valtava voimavara.

Vanhempi, joka tunnistaa oman epävarmuutensa tai traumansa vaikutukset, voi alkaa katkaista haitallisia ketjuja. Apua on saatavilla, ja turvallinen vanhemmuus on mahdollista myös turvattoman lapsuuden jälkeen.

Apua ja tukea voi pyytää oman alueen neuvolasta tai kriisikeskukselta. Myös MLL (https://www.mll.fi/)  ja Väestöliitto (https://www.vaestoliitto.fi/vanhemmat/palvelut/) antavat tukea vanhemmuuteen.