Et ole yksin. Keskustelutuki ja sen merkitys silloin, kun on vaikeaa.

16.08.2025

Kaikilla meillä on vaikeita hetkiä. Silloin, kun ihmisellä on vaikeaa, saattaa tuntua, ettei vain yksinkertaisesti enää jaksa. Ettei kukaan välitä ja että on aivan yksin.
Ihminen tarvitsee ympärilleen muita ihmisiä. Tämä on kirjoitettu meidän epigenetiikkaan. Silloin, kun elimme luolissa oli muiden läsnäolo meille elämisen ehto. Tämä piirre meissä on edelleen, vaikkemme enää selviytymiseen tarvitse muita. Kuitenkin tarvitsemme muita ihmisia siihen, että voimme hyvin. Juuri sen takia keskustelutuella on iso merkitys silloin, kun meillä on vaikeaa.

Miksi sitten puhuminen auttaa?

Kun kertoo ajatuksiaan ääneen, saattaa päänsisäinen kaaos alkaa hahmottua ja saa oivalluksia omista ajatuksistaan. Se, että pyörittelee asioita omassa päässään on sama, kuin heiluttelisi helmiä purkissa. Suunta ja liike on vakio ja harvoin ajatuksetkaan muuttuvat, vaan ihminen kiertää kehää ja pahimmillaan saa aikaan katastrofiajatuksia. Siis niitä, jotka kertovat ettei meistä ole mihinkään ja että kaikki tulee päättymään huonosti.

Se, että joku huomaa, on läsnä ja kuuntelee, tuo turvaa. Muistat kai sen, kun lapsena sinulla oli paha mieli ja kerroit siitä ystävälle tai läheiselle aikuiselle? Tai unilelullesi? Jo se, että joku on vieressä ja kuuntelee, auttaa jakamaan tunteiden taakan, voi helpottaa oloa. Toisen ihhmisen läsnäolo voi myös auttaa hahmottamaan tilanteen eri tavalla ja tuoda uusia näkökulmia.

Ei minulla varmaan mitään hätää ole.

Moni ajattelee, ettei halua vaivata. Tai kokee, etteivät omat huolet ole tarpeeksi suuria, että niistä voisi jollekkin puhua. Varsinkaan ammattilaiselle. Onneksi stigma ja leima keskustelutuen hankkimiseen ovat jo paljon lieventyneet, eikä kynnys keskustelutuelle ole enää niin suuri.
Saattaa myös olla, että ajattelet, ettet halua kuormittaa muita. Juuri siksi ammattilaisen tarjoama keskustelutuki on. Et kuormita, vaan saat apua omaan tilanteeseesi. Jokainen tunne on tärkeä, eikä niiden kanssa tarvitse painia yksin.
Meihin iskostettu pärjäämisen kulttuuri on syvällä ja saattaa estää avun hakemisen. On monta kertaa nähty, ettei se yksin pyörittely auta tilannetta, vaan pahimmillaan saattaa kärjistyä äärimmäisiin tekoihin, kuten Taivalkoskella keväällä ( https://yle.fi/a/74-20151216 ). Valitettavasti tapaus ei ole ainutkertainen. Äärimmäisiin väkivallan tekoihin saattaa päätyä, mikäli jää yksin miettimään esimerkiksi puolison sanoja, työkaverin katsetta tai lausetta, jonka joku sanoi ohimennen.

Puhumiseen on erilaisia tapoja

Emme ole samanlaisia, eli se mikä sopii toiselle, ei sovi toiselle. Ammattilaisen kanssa keskustellessa on se hyvä puoli, että ammattilainen osaa lähestyä sinua ja ongelmaasi neutraalisti. Ystävän apu on korvaamaton, mutta harva ystävä on puolueeton kuuntelija. 
Keskustelukumppaniksi voit etsiä sellaisen henkilön, jolle puhuminen on luontevaa. Se voi olla läheinen ihminen, kuten perheenjäsen, ystävä tai työkaveri. Jos haluat keskustelutukea ammattilaiselta, löytyy sellainen oman alueesi terveysaseman sairaanhoitajasta, terapeutista tai yksityisestä palveluntuottajasta. Kannnattaa kuitenkin olla tarkkana henkilön taustakoulutusten ja osaamisen suhteen.
Mikäli koet, ettei keskustelu ole siunulle luontevaa, saattaa kirjoittaminen auttaa selventämään ajatuksia. Joskus ajatusten purkaminen päiväkirjaan tai kirjeen kirjoittaminen henkilölle, jolle kannat kaunaa, auttavat painostaviin tai tunkeutuviin ajatuksiin. Kirjettä ei tarvitse lähettää ja halutessasi voit muutaman päivän kuluttua lukea kirjeen uudelleen ja kirjoittaa sen, kuinka haluaisit kirjeeseen vastattavan.

Entäpä, jos ei ole tottunut puhumaan ulkopuoliselle/ ammattilaiselle?

Moni saattaa vierastaa ajatusta, että hakeutuisi ammattilaisen vastaanotolle keskustelemaan elämästään. On normaalia, että yhteydenotto tuntuu vaikealta ja saatat ajatella, ettet tiedä mistä puhuisit. Hyvä on aloittaa sillä, että varaa ajan tapaamiseen. Ja kerrot, ettet voi hyvin tai että tarvitset jonkun, jonka kanssa puhua.
Ammattilainen kyllä osaa auttaa sinua avautumaan, harvoin tapaamisilla istutaan hiljaa.

Keskustelu ei poista kaikkea kipua, mutta se luo tilaa hengittää ja ajatella. Et ole yksin.